Uuden terassin pohjatyöt on vihdoin aloitettu. Täytyy kuitenkin todeta, että nopeasti tuo ei ole edennyt. Arkisin valoisat tunnit töiden jälkeen ovat vähissä eikä tuo lapion varressa heiluminen saa niin suurta poltetta osakseen kuin esim. maalaaminen. Jotta terassi kuitenkin valmistuisi ennen lumia, olemme asettaneet pohjatöiden valmistumisen takarajaksi 15.10.2010. Tällöin tukipuiden asentaminen tulisi päästä viimeistään aloittamaan. Aivan pienestä urakasta ei kuitenkaan ole kysymys, sillä pilariharkkoja tulee upottaa maahan noin 70 kappaletta. Terassista tulee noin 25 neliön kokoinen. Vanhan terassin betonilaatat hyödynnetään myöhemmin sivupihalla tekemällä kulkuväylä etupihalle.
Terassin rakentaminen aloitettiin pihan vasemmasta laidasta. Pilariharkot tulevat toisistaan 1 metrin välein pituussuunnassa ja leveyssuunnassa 60cm välein. Oikean korkeuden määrittäminen pelkästään vatupassilla onnistuu, mutta ainakin kokemattomissa käsissä se tuntui varsin hitaalta.
Koron määrittäminen helpottui kummasti kun sain isäni kautta lainaan vaaituskoneen. "Vaaituksen tarkoituksena on selvittää kahden pisteen välinen korkeusero vaakasuorin tähtäyksin pystysuoriin lattoihin, joiden asteikko kasvaa alhaalta ylöspäin". Varsin näppärä peli korkeuden mittaamiseen. Vaaituslattaa meillä ei ole, mutta sen korvaa peitelista johon oikea korko on merkattu tussilla.
Pilariharkkojen alle laitamme kivituhkaa.
Ensimmäinen pitkä rivi valmis! Tätä tuli ihasteltua tänään useamman kerran :)
Dub Renovación
Ensiasunnon remontti- ja sisustuspäiväkirja.
"this version is a way from creation"
sunnuntai, 3. lokakuuta 2010
tiistai, 21. syyskuuta 2010
Pihamme
Huoneistomme sijaitsee rivitalon päädyssä ja näin ollen meillä on käytössä myös ns. sivupiha itse takapihan lisäksi. Piha on varsin suuri ja sen suunnitelu on lähinnä ajatusasteella. Entisen omistajan tekemät kivipuutarhamaiset rakennelmat sekä varsin kehnosti rakennettu terassi eivät ole aivan sitä mitä haluamme. Tällä hetkellä suurin osa kivistä onkin jo kannettu takapihalta sivupihalla sijaitsevan kuusen alle ja vanha terassi purettu.
Osa seuraavista kuvista on otettu pitkin remonttia, joten eivät välttämättä kuvasta aivan tätä hetkeä. Tilanne nyt on ehkä joidenkin mielestä kaaottisempi, mutta kuitenkin askeleen lähenpänä sitä mitä me haluamme.
Tämä on näkymä vasemmalle suoraan ulos astuttaessa. Vanha terassi, siitä pois potkaistu kaide ja kivikasa jossa on kuulemma ollut joskus suihkulähde.
Kuvassa takaovi. Terassi oli rakennettu vanhan terassin (tai kahden) päälle. Alta paljastui kaikki sahausjätteet, tyhjiä ruuvipaketteja, huonekalujen rippeitä sun muuta pientä kivaa. Ilmeisesti poissa silmistä, poissa mielestä. Aikaisemmassa kuvassa näkyvät kivet poistettiin, samalla selvisi myös kahdonneen saunan oven nykyinen sijainti. Kivien alta löytyi kahteen osaan sahattu saunan ovi, paneeleita, multasäkkejä yms.
Näkymä sivupihalle. Täältä emme löytäneet mitään erikoista.
Kuuman kesän ja isojen puiden ansiosta nurmikko pääsi kesällä hieman kuivaksi.
Etupiha ja ulko-ovi. Pihallemme pääsee kätevästi etuoven vierestä, takaportista tai takaovesta.
Tilanne terassin purkamisen jälkeen. Vanhaa terassia jätettiin vielä hieman, jotta kulkeminen olisi helpompaa.
Kiviä, vanhaa terassia, kymmeniä litroja kevytsoraa ja kaikkea muuta remonttisälää.
Montussa olleet kivet laitoimme takaisin monttuun, koska ne ovat ihan hyvää täytettä. Kaikki muut kivet, kasvien ympäriltä jne, siirsimme kuusen alle. Aika näyttää jätämmekö ne noin vai jaksammeko kuljettaa ne takaisin sinne mistä ne ovat tänne tulleetkin - eli n. 200 metrin päähän rantaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)